Etusivu


Tampereen LUMATE-keskuksen (LUonnontieteet MAtematiikka TEknologia) tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian oppimiseen ja harrastamiseen. Tavoitteen saavuttamiseksi keskus toimii yhteistyössä koulujen, yliopistojen ja yritysten kanssa. LUMATE-keskuksen tärkeitä tehtäviä ovat myös koulujen opettajien tukeminen, tieteellisyyden välittäminen kouluihin ja sen integrointi opetukseen sekä opettajien täydennyskoulutuksen järjestäminen.  

LUMATE-keskus perustettiin keväällä 2011 ja sen perustajajäsenet ovat Tampereen teknillisen yliopisto (TTY), Tampereen yliopisto (TaY), Taloudellinen tiedotustoimisto, Tampereen kauppakamari, Tampereen Teknillinen Seura ry ja Teknologiateollisuus ry. Tampereella TTY:lla sijaitsevan keskuksen vaikutusalue ulottuu Pirkanmaan lisäksi Kanta-Hämeeseen ja Etelä-Pohjanmaalle. LUMATE-keskus on osa valtakunnallista LUMA-verkostoa.  

Näiltä verkkosivuilta löydät mielenkiintoisia uutisia ja kolumneja LUMATE:n aloilta, huomaat erilaisia tapahtumia ja yhteistyömahdollisuuksia. Sivusto on tarkoitettu sekä opettajille että koululaisille ja opiskelijoille.

 

  

Liity LUMATE:n uutiskirjelistalle.
Kirje lähetetään n. kerran kuukaudessa sähköpostitse.


Yhteistyössä


Teknologiateollisuus Taloudellinen tiedotustoimisto
Tampereen kauppakamari Tampereen teknillinen seura