Lasten ja nuorten tiedeprojektit loistivat Pirkanmaan StarT-festareilla 4.4.

Pirkanmaan alueen StarT-festareita vietettiin torstaina 4.4.2019 Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella.

Tiedefestareille osallistui projektitiimejä aina varhaiskasvatusryhmistä lukiolaisiin. Päivän aikana jokainen osallistunut ryhmä pääsi esittelemään projektiaan sekä suurelle yleisölle että tuomaristolle. Tuomaristo palkitsi parhaat työt tavara- ja elämyspalkinnoilla.

Festaripäivä sisälsi myös runsaasti oheisohjelmaa. Paikan päällä pääsi esimerkiksi juttelemaan Pepper-robotille, ihastelemaan lisätyn todellisuuden hiekkalaatikkoa ja testaamaan EasiScope-mikroskooppeja.

Mukana olleille projektitiimeille tarjottiin oheisohjelmana myös erilaisia työpajoja. Lukiolaisryhmät pääsivät osallistumaan Bitwisen koodari Oskari Häkkisen johdolla ohjelmoinnin saloihin. LUMATE-keskus taas järjesti nuoremmille osallistujille tiedetyöpajan sekä ohjelmointipajan micro:biteilla. Digitaalisen valmistuksen verstas FabLabissa painettiin kangaskasseja sekä testattiin 3D-kyniä.

Pirkanmaalla palkitut projektitiimit

Tampereen luonnontieteellisen museon opastettu museokierros, yleisön suosikkiprojekti: Paperi ympärillämme: mitä se on? Kalkunvuoren eskarit

Osallistuminen Bitwisen BitHack-kilpailuun, kunniamaininta: Reinventing the drone, Tampereen lyseon lukio

Suomen Luokanopettajat ry:n lahoittama leffalippupaketti ja Tampereen yliopiston ohjattu FabLab-työpaja, kokonaiskisan 1. sija: Mind controlled car, Tampereen kansainvälinen koulu (FISTA)

Easi-Scope –mikroskoopit, kokonaiskisan 2. sija: Paperi ympärillämme: mitä se on? Kalkunvuoren eskarit

URSA Tähdet ja avaruus –lehden vuosikerta, kokonaiskisan 3.sija: 5HOW3R music video, Tampereen lyseon lukio

Micro:bit luokkapakkaus, kokonaiskisan 4. sija, kunniamaininta koko ryhmälle: Vessojen maailma, Pohjois-Hervannan koulu

Kiitos kaikille yhteistyötahoille, osallistujille ja kävijöille mukavasta ja antoisasta päivästä!

Tunnelmia festaripäivältä

Palaa arkistoon